Suomen kaunis luonto

Reijo Solantie 2006

Ilmasto ja kasvillisuus muodostavat keskinäisiä sirkumpolaarisia vuorovaikutussysteemejä, ekoklimaattisia vyöhykkeitä. Suomi kuuluu niistä boreaaliseen, jota tässä käsittelen ilmaston näkökulmasta. Suomessa, samoinkuin pääosassa Boreaalia, havupuuvaltaiset metsät muodostavat pääasiallisen rajakerroksen maan ja ilmakehän välillä. Boreaalinen päävyöhyke jakautuu ilmaston määräämiin osavyöhykkeisiin. Kussakin osavyöhykkeessä ilmastolla ja elollisella luonnolla on oma, systeeminä kaunis vuorovaikutussuhteensa ja silmälle kaunis ilmiasunsa. Se määrää pääpiirteittäin eläin- ja kasvilajiston ja niiden frekvenssit sekä maanpinnan energia- ja vesitaseen ja lämpötilan vuorokaudensisäisen kulun pääpiirteet. Nämä systeemit erottuvat toisistaan rajakaistalein, joiden yli monet elollisen luonnon ja ilmaston pääkomponentit muuttuvat suurin gradientein. Vyöhykerajat eivät siten reagoi vähäisiin ilmastonmuutoksiin vaan stabiloivat luontoa. Vyöhykkeiden sijainteihin ja laajemminkin biosfääriin vaikuttaa kesäilmaston lisäksi routa ja sitä kautta pakkassumma ja lumensyvyys. Myös maa- ja metsätaloustuotannon toimintaedellytykset jäsentyvät näiden tekijöiden mukaan, samoin Suomen asutushistoria ja entinen maankäyttö. Uusiutuvien luonnonvarojen hyväksikäytössä, luonnonsuojelussa, luonnontieteiden opetuksessa, sääennustusmalleissa sekä ilmastonmuutoksessa ja sen vaikutusten arvioinneissa olisi otettava nykyistä paremmin huomioon biosfäärin ja atmosfäärin vuorovaikussuhteet eli toimittava luonnon ehdoin, ja luovuttava nykyisistä lakeihin ja asetuksiin perustuvista luonnon hallintajärjestelmistä ja niiden hyväksymisestä kritiikittä tilastoinnin sekä tieteellisten tutkimusraporttien ja mallien jäsentelykehikoiksi.