Historiallinen Aikakauskirja

Kirjoitusohjeet

Artikkelit

Historialliseen Aikakauskirjaan voi tarjota julkaistavaksi tieteellisesti korkeatasoisia artikkeleita historiantutkimuksesta ja sitä sivuavista aiheista. Artikkelin suositeltava enimmäispituus on 40 000 merkkiä välilyönteineen. Tarvittaessa toimitus lyhentää tekstiä.

Tiedeartikkeleiden julkaisemisessa noudatetaan vertaisarviointimenettelyä, joka on kuvattu Lausunnonantajille-sivulla. Lausunnot toimitetaan kirjoittajille artikkeleiden mahdollista muokkausta varten. Mikäli tarjottua tekstiä ei katsota voitavan julkaista, siitä pyritään mahdollisuuksien mukaan ilmoittamaan kirjoittajalle mahdollisimman pian.

Kommentit, katsaukset ja laajemmat keskustelupuheenvuorot ovat niin ikään tervetulleita.

Arvostelut

Pääsääntöisesti Historiallinen Aikakauskirja pyytää kirja-arvioita. Toimitukselle voi esittää toiveita varsinkin ulkomaisten historian alaan liittyvien teosten arvioinnista. Lisäksi arvosteluja voi tarjota, mutta toimituksella ei ole velvoitetta lähetetyn tekstin julkaisemiseen tai säilyttämiseen. Toimitus pyrkii mahdollisuuksien mukaan ilmoittamaan mahdollisimman pikaisesti, mikäli lähetettyä tekstiä ei julkaista.

Tekstien lähettäminen

Historialliselle Aikakauskirjalle lähetetyt kirjoitukset pyydetään toimittamaan sähköisessä muodossa sähköpostin liitetiedostona toimitussihteerille (elina.katainen(at)helsinki.fi) tai päätoimittajalle (marko.lamberg(at)abo.fi). Kirjoitukseen tulee liittää omat tarpeelliset henkilö- ja yhteystiedot, joissa tulee mainita myös mahdollinen akateeminen oppiarvo, oppiala, tehtävä ja toimipaikka.

Historiallisessa Aikakauskirjassa julkaistut kirjoitukset voidaan julkaista ilman erillistä sopimusta Historiallisen Aikakauskirjan kanssa vuoden viiveellä yliopistollisissa rinnakkaisjulkaisuarkistoissa samoin kuin niissä tieteellisissä julkaisutietokannoissa, joiden kanssa Historiallinen Aikakauskirja on tehnyt erillisen asiaa koskevan sopimuksen.

Leipätekstiä koskevat ohjeet

Artikkelin alussa tulee olla lyhyt noin viiden rivin ingressi, josta selviää lukijalle kirjoituksen yleisnäkökulma ja kysymyksenasettelu. Pääotsikon ohella käytetään vain yhdentason ns. palstaotsikoita.

Lihavointeja tulee välttää. Henkilönnimiä ei lihavoida eikä kursivoida. Erityistermit tai julkaisujen nimet kursivoidaan silloin, kun ne mainitaan leipätekstissä ensimmäisen kerran. Alaviitteissä käytetään kursivointia alempana annettavien ohjeiden mukaisesti.

Kirjoittaja voi tehdä myös kuvitusta koskevia ehdotuksia, jotka toteutetaan kustannusten sallimissa rajoissa.

Kirja-arvioita koskevat ohjeet

Toimitus edellyttää, että kirja-arviot ovat asiallisia kritiikkejä, joissa selitetään kirjan näkökulma ja pääväitteet sekä arvioidaan niiden vahvuuksia ja heikkouksia. Hyvä arvio asettaa kirjan historiografiseen kontekstiin ja tekee sen ymmärrettäväksi muillekin kuin aihepiirin erityistuntijoille.
Pyytäessään arvostelua toimitus määrittelee pyydetyn arvostelun pituuden, joka vaihtelee noin 4 000 merkistä 10 000 merkkiin (välilyönteineen). Toimitus pidättää itsellään oikeuden muokata julkaistavaksi tarjottua arvostelua.

Kirja-arvio varustetaan otsikolla ja siitä annetaan seuraavat tiedot: kirjoittaja(t) tai toimittaja(t), julkaisun nimi, mahdollinen julkaisusarja ja osan numero, kustantajan nimi (ei siis kustannus- eikä painopaikkaa), julkaisuvuosi, sivumäärä. Julkaisun nimeä ei kursivoida. Jos kyseessä on sähköinen julkaisu, ilmoitetaan myös julkaisun verkko-osoite tai osoitteen ollessa pitkä julkaisutietokannan nimi ja verkko-osoite.

Esimerkkejä:

Pekka Ahtiainen, Jukka Tervonen & Kari Teräs (toim.): Kaikella on paikkansa. Uuden paikallishistorian suuntaviivoja. Vastapaino 2010. 265 s.

Pekka Kauppala: Paluu vankileirien teille. Suomesta Neuvostoliittoon luovutettujen kohtalo 1940–1955. Gummerus 2011. 388 s.

Sami Suodenjoki: Kuriton suutari ja kiistämisen rajat. Työväenliikkeen läpimurto hämäläisessä maalaisyhteisössä 1899–1910. Bibliotheca Historica 129, SKS 2010. 366 s.

Sirpa Wahlqvist: Sydämellä rakennetut seililaivat. Sotakorvauskuunareiden rakentaminen ja rakentajat F. W. Hollming Oy:n telakalla Raumalla 1945–1952. Sähköinen julkaisu Turun yliopiston julkaisuarkistossa http://julkaisut.utu.fi, Turun yliopisto 2011. 347 s.

Lähdeviitteitä koskevat ohjeet

Kirjoituksiin ei liitetä erillistä lähde- eikä kirjallisuusluetteloa, vaan sen tilalla käytetään alaviitteitä.

Viittaaminen monografioihin

Ensimmäisen kerran viitattaessa noudatetaan mallia: Kirjoittajan etunimi, sukunimi, pilkku, teoksen nimi kursivoituna (mahdolliset otsikkotasot erotetaan pisteellä eikä esimerkiksi kaksoispisteellä tai ajatusviivalla), piste, mahdollinen julkaisusarja ja osan numero, piste, kustantaja (ei siis kustannus- eikä painopaikkaa), ei pilkkua, julkaisuvuosi, pilkku (jos viitataan sivuihin), viitatut sivut ilman s.-lyhennettä.

Esimerkkejä:

Tuomas M.S. Lehtonen, Hopeamarkkojen evankeliumi. Kirjoituksia sydänkeskiajan kulttuurihistoriasta. WSOY 2000, 81–101.

Juha Sihvola, Hyvän elämän politiikka. Näkökulmia Aristoteleen poliittiseen filosofiaan. Tutkijaliiton julkaisusarja 76. Tutkijaliitto 1994, 20–22.

Jos tekijöitä on useampia, kirjoittajien tai toimittajien nimien väliin tulee merkki &. Jos tekijöitä on useampi kuin kolme, käytetään ensimmäisen tekijän nimen perässä merkintää et al.

Toimittajan tai toimittajien nimen perässä käytetään merkintää (toim.) ennen teoksen nimeä, ilman pilkkua tai muutakaan välimerkkiä.

Esimerkkejä:

Pekka Ahtiainen, Jukka Tervonen & Kari Teräs (toim.) Kaikella on paikkansa. Uuden paikallishistorian suuntaviivoja. Vastapaino 2010, 30–35.

Juha Sihvola & Troels Engberg-Pedersen (toim.) The Emotions in Hellenistic Philosophy. Kluwer 1998, 13.

Jos teoksessa on useita osia, osa ilmaistaan kursivoimattomin roomalaisin numeroin heti teoksen nimen jälkeen ilman pilkkua.

Esimerkki:

A. A. Long & D. N. Sedley, The Hellenistic Philosophers I–II. Cambridge University Press 1988.

Toinen ja myöhemmät viitteet: tekijän (tekijöiden) sukunimi, ei pilkkua, julkaisuvuosi, pilkku (jos viitataan sivuihin), viitatut sivut ilman s.-lyhennettä. Vaikka viitattaisiin samaan teokseen kuin edellisessä viitteessä, ibid.- tai mts.-lyhenteitä ei käytetä.

Esimerkkejä:

Lehtonen 2000, 81–101.
Sihvola 1994, 20–22.
Ahtiainen, Tervonen & Teräs (toim.) 2010, 30–35.

Kun samassa viitteessä viitataan useampaan kuin yhteen teokseen, teosten väli merkitään puolipisteellä (;). Teokset merkitään julkaisuvuotensa mukaiseen järjestykseen.

Esimerkkejä:

Juha Sihvola, Hyvän elämän politiikka. Näkökulmia Aristoteleen poliittiseen filosofiaan. Tutkijaliiton julkaisusarja 76. Tutkijaliitto 1994, 20–22; Tuomas M.S. Lehtonen, Hopeamarkkojen evankeliumi. Kirjoituksia sydänkeskiajan kulttuurihistoriasta. WSOY 2000, 81–101.

Sihvola 1994, 20–22; Ahtiainen, Tervonen & Teräs (toim.) 2010, 30–35.

Tuomas M.S. Lehtonen, Hopeamarkkojen evankeliumi. Kirjoituksia sydänkeskiajan kulttuurihistoriasta. WSOY 2000, 81–101; Ahtiainen, Tervonen & Teräs (toim.) 2010, 30–35.

Jos samalta tekijältä viitataan samana vuonna julkaistuihin kahteen tai useampaan teoksiin, ne erotetaan toisistaan pienillä kirjaimilla julkaisuvuoden jälkeen välittömästi ilman välilyöntiä, esimerkiksi 1998a ja 1998b.

Isoja ja pieniä kirjaimia teosten nimissä käytetään kullekin kielelle ominaisten konventioiden mukaan: suomalaisissa ja esim. ruotsalaisissa ja ranskalaisissa ei otsikkoihin isoja kirjaimia muuten kuin alkuun ja erisnimiin, englanninkielisissä nominit ja verbit isolla, saksassa erisnimet ja substantiivit.

Viittaaminen tieteellisissä aikakauskirjoissa julkaistuihin artikkeleihin:

Ensimmäisen kerran viitattaessa noudatetaan mallia: Kirjoittajan etunimi, sukunimi, pilkku, artikkelin nimi ilman lainausmerkkejä (elleivät lainausmerkit sitten kuulu artikkelin nimeen), mahdolliset otsikkotasot erotetaan pisteellä eikä esimerkiksi kaksoispisteellä tai ajatusviivalla, piste, aikakauskirjan nimi kursivoituna, ei pilkkua, vuosikerran järjestysnumero (tarvittaessa voidaan ilmoittaa vuosikerran ohella myös lehden numero, jolloin malli on seuraava: vuosikerran järjestysnumero, kaksoispiste, lehden numero), julkaisuvuosi suluissa, pilkku, sivunumerot ilman s.-lyhennettä. Aikakauskirjoista ei käytetä lyhenteitä.

Esimerkkejä:

Jyrki Kaarttinen, Pedagogiikkaa kolmen valtiomahdin alla. Saksalaisen apukoulun idea 1871–1933. Historiallinen Aikakauskirja 110 (2012), 3–4.

Juha Sihvola, Globalisaatio, eurooppalaiset arvot ja suomalainen identiteetti. Historiallinen Aikakauskirja 98 (2000), 291–304.

Myöhemmät viitteet kuten monografioissa: esim. Sihvola 2000, 291–292; Kaarttinen 2012, 3–4. Kun samassa viitteessä viitataan useampaan kuin yhteen teokseen, teosten väli merkitään puolipisteellä (;). Teokset merkitään julkaisuvuotensa mukaiseen järjestykseen.

Viittaaminen kokoomateoksissa julkaistuihin artikkeleihin:

Ensimmäisen kerran viitattaessa noudatetaan mallia: Kirjoittajan etunimi, sukunimi, pilkku, artikkelin nimi ilman lainausmerkkejä (elleivät lainausmerkit sitten kuulu artikkelin nimeen), mahdolliset otsikkotasot erotetaan pisteellä eikä esimerkiksi kaksoispisteellä tai ajatusviivalla, piste, sana Teoksessa, toimittajan (toimittajien) etunimi, sukunimi, (toim.), ei pilkkua, teoksen nimi kursivoituna, mahdolliset otsikkotasot erotetaan pisteellä eikä esimerkiksi kaksoispisteellä tai ajatusviivalla, piste, mahdollinen julkaisusarja kursivoimattomana, ei pilkkua, järjestysnumero ilman kursivointia), piste, kustantaja (ei siis paino- eikä kustannuspaikkaa), pilkku (jos viitataan sivuihin), viitatut sivut ilman s.-lyhennettä.

Esimerkkejä:

Panu Pulma, Paikallishistoria, professionalismi ja pohjoismainen historiakulttuuri. Teoksessa Pekka Ahtiainen, Jukka Tervonen & Kari Teräs (toim.) Kaikella on paikkansa. Uuden paikallishistorian suuntaviivoja. Vastapaino 2010, 93.

Richard Bett, What Does Pyrrhonism Have to Do with Pyrrho? Teoksessa Juha Sihvola (toim.) Ancient Scepticism and the Sceptical Tradition. Acta Philosophica Fennica 66. Societas Philosophica Fennica, 11–34.

Myöhemmät viittaukset kuten edellä on kerrottu, esim. Bett 2000, 12; Pulma 2010, 94. Jos viitataan koko artikkeliin, sivunumeroja ei tarvitse toistaa.

Viittaaminen muuhun aineistoon

Arkistolähteisiin viitataan selkeästi, täsmällisesti, johdonmukaisesti ja riittävän yksityiskohtaisesti niin, että yksilöidään, mikä dokumentti tai kokonaisuus on kysymyksessä. Viitteet merkitään järjestyksessä arkiston nimi, kokoelman nimi, yksikön nimi. Kursivointeja ei käytetä. Lyhenteitä saa käyttää, mutta lyhenteet tulee selittää.

Klassikoihin, esimerkiksi antiikin kirjallisuuteen, voidaan viitata yleisesti noudatettujen konventioiden mukaisesti, kuitenkin niin, että kirjoittajista eikä teosten nimistä ei käytetä lyhenteitä. Esim. Aristoteles, Ethica Nicomachea I 7, 1097a15–1098a20.

Sanomalehtiin viitattaessa edellä esitettyjä ohjeita käytetään soveltuvin osin. Viitteeseen pyritään merkitsemään sanomalehtiartikkelin kirjoittaja (jos tiedossa), artikkelin nimi, lehden nimi kursivoituna, ilmestymispäivämäärä ja mahdollinen sivunumero. Esim. Eva- Karin Josefson, Schjerfbeck höll fast vid sina ideal. Svenska Dagbladet 3.8.2012, K15.

Viittaaminen sähköisiin aineistoihin

Jos kyseessä on sähköinen julkaisu tai digitoitu Internetissä käytettävissä oleva alkuperäislähde, noudatetaan edellä annettuja ohjeita julkaisutyypin mukaisesti, mutta lisätään lähdetietojen perään lähteen verkko-osoite ja sulkuihin päivämäärä, jolloin aineistoa ja kyseistä verkko-osoitetta on käytetty. Jos yksittäisen julkaisun tai digitoidun lähteen verkko-osoite on pitkä tai kyseessä on maksulliseen lisenssipalveluun kuuluva julkaisu tai tietokanta, ilmoitetaan julkaisu- tai lähdetietokannan nimi ja sen verkko-osoite ja lisätään em. päivämäärätieto.

Esimerkkejä:
DN VII 200. Diplomatarium Norvegicum, http://www.dokpro.uio.no/dipl_norv/diplom_felt.html (3.4.2012).

Sirpa Wahlqvist, Sydämellä rakennetut seililaivat. Sotakorvauskuunareiden rakentaminen ja rakentajat F. W. Hollming Oy:n telakalla Raumalla 1945–1952. Turun yliopisto 2011, 23 –26. Turun yliopiston julkaisuarkisto, http://julkaisut.utu.fi  (11.8.2012).

Svenska Akademiens Ordbok, hakusana ”finne”, http://g3.spraakdata.gu.se/saob/ (10.5.2012).

Lisätietoja lehden lähdeviittauskäytännöistä saa Historiallisen Aikakauskirjan numeroista. Vuosina 2012–2013 merkintätavoissa on kuitenkin siirtymäkausi, joten samassakin numerossa voi olla uuden ja vanhan merkintätavan mukaisia käytäntöjä. Merkitsemistapoja saa ja tulee tietysti tapauskohtaisesti soveltaa.