Sivukartta

Tapahtumakalenteri

Olaus Magnus – palkinto 2012 oulaistelaiselle historiantutkija Harri Turuselle

Oulun Historiaseuran tämän vuoden Olaus Magnus -palkinto on järjestyksessä nro 28 ja Oulun Historiaseuran hallitus on päättänyt kokouksessaan 1.3. myöntää sen yksimielisesti historiantutkija, kirjailija Harri Turuselle.

Perusteluissa todettiin, että oulaistelainen Harri Turunen on monipuolisesti ansioitunut historian ja kotiseututyön alalla. Harri Turunen on kirjoittanut omissa nimissään noin 25 historiateosta ja sen lisäksi yhteistyössä muiden kanssa lukuisan määrän teoksia sekä ollut mukana monissa historiahankkeissa. Kotiseututyö on Harrin ominta alaa ja lähellä hänen sydäntään, hän mm. johtaa Pyhäjokialueen Kotiseutuliittoa ja on Suomen Kotiseutuliiton hallituksen jäsen. Lisäksi todettiin, että Harri Turunen on toiminut monessa roolissa, mm. tietokirjailijana, luottamushenkilönä ja toimittajana ympäri Suomea osallistuen laajasti yhteisten historiaan, kotiseututyöhön ja yhdistystoimintaan liittyvien asioiden hoitamiseen.

Oulun Historiaseuran Olaus Magnus –palkinto 2012 tullaan jakamaan vuoden 2012 loppupuolella myöhemmin tarkentuvana ajankohtana. Oulun Historiaseuran hallitus onnittelee lämpimästi tämän vuoden palkinnonsaajaa Harri Turusta !

Kierikin akatemia 2 Yli-Iissä 25.8.2012

Oulun Historiaseura on mukana Oulu-opiston ja Kierikki-keskuksen lauantaina 25.8. järjestämässä keskiaikaa käsittelevässä seminaarissa Yli-Iissä Kierikki-keskuksessa, Pahkalantie 447 A, 91200 YLI-II.

Linkki tapahtumasivuille: Kierikin kotisivut

Aihe: Keskiaika, 1500-ja 1600-luku, uutta tietoa ja uusia tutkimushaasteita
Paikka: Kierikki-keskus (Yli-Ii) la 25.8.2012

Ohjelma:
Klo 9.00–9.30 Seminaarin avaus, professori Matti Lackman
Klo 9.30–10.30 Suomalaisuus keskiajan monikielisessä ja -kulttuurisessa Ruotsin valtakunnassa, dosentti Marko Lamberg, Jyväskylän yliopisto
Klo 10.30–11.30 Omakustanteinen lounas
Klo 11.30– 12.30 Torniolaisten kaupunkilaistuminen 1600-1800 –luvuilla arkeologisen materiaalin perusteella, FT Risto Nurmi
Klo 12.30–13.30 Oulun kaupunkiarkeologisista tutkimuksista, tohtorikoulutettava Titta Kallio-Seppä, Oulun yliopisto
Klo 13.30-14.00 Loppukeskustelu, pj. Kierikki-keskuksen johtaja Leena Lehtinen

Järjestäjät: Oulu-opisto, Kierikki-keskus, Oulun Historiaseura
Yhteyshenkilö: Matti Lackman, puh. 044–703 9101, sähköposti: matti.lackman@ouka.fi

Tervetuloa joukolla mukaan mielenkiintoiseen seminaariin !!

HUOM !! Talvisota-aiheinen kevätretki 2012 PERUTTU !!

Oulun Historiaseura ry:n kevätretki 26.5. Suomussalmelle on PERUTTU !!. Raatteen Portissa Suomussalmella on tuona päivänä massatapahtuma "Raatteen marssi ja hölkkä" ja palveluiden saaminen on vaikeaa. Oulun Historiaseuran hallitus päätti perua retken 26.5. ja retki siirretään myöhempään retkeläisille sopivampaan ajankohtaan.

Jatkamme retken järjestelyjä myöhemmin paremmalla onnella.

Oulun Historiaseuran sarjassa Scripta Historica on ilmestynyt teos "Ihmisiä laivojen kaupungista, Henkilöhistoriaa 1700- 1900 - lukujen Raahesta"

Scripta 
Historica 35Oulun historiaseuran uusin teos on Eero Sovelius-Sovion :"Ihmisiä laivojen kaupungista, Henkilöhistoriaa 1700- 1900 - lukujen Raahesta". Kirja tuli kirjapainosta 9.12.2011 ja sen julkistamistilaisuus oli Raahen raatihuoneella 12.12.2011.

Kirja sai Suomen Sukututkimusseuran sukukirjalle myöntämän kunniamaininnan vasta pidetyillä Suomen sukututkimuspäivillä.

Kirjan ja kirjoittajan esittely
Kirjan sisällysluettelo PDF-muodossa

Kirjaa voi tilata yhdistyksen sihteeriltä Petri Granbergilta, osoite Arkistokatu 6, 90100 OULU. Sähköpostitse osoite on petri.granberg@narc.fi ja puhelimitse 044 321 1960. Sihteerin kanssa voi sopia teoksen hakemisesta Oulussa ilman postimaksua.

Raahessa teosta voi ostaa Raahen museosta ja Raahen Suomalaisesta kirjakaupasta, Oulussa teosta myy Historiaseuran lisäksi Pohjois-Pohjanmaan museon museokauppa sekä Oulun Suomalainen kirjakauppa ja Helsingissä teosta voi ostaa Tiedekirjasta (Kirkkokatu 14) ja koko maassa Tiedekirjan verkkokaupasta http://www.tiedekirja.fi/ , hinta vaihtelee hieman myyjien provisioiden mukaan.

Yhdistyksen kirjaesittelyt

Tutustu Oulun Historiaseuran kirjatarjontaan ja osta edullista historiatietoa vaikka lahjaksi !

Kirjaesittelyt


Huom ! Sara Wacklinin "Sata muistelmaa Pohjanmaalta" -teoksen painos alkaa olla loppumassa, joten ole nopea tilaaja !




Päivitetty 21.5.2012